keskiviikko 31. lokakuuta 2012

haaste? tunnustus? mikälie


Rasaa nakkas tämmöisen kummallisen, mutta mielenkiintoisen haastehässäkän jonka voisinpa vaikka tekaista! :)
 "Kiitä tunnustuksen antajaa.
Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle. 
Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta. 
Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi."
Tunnustuksen laitan eteenpäin näille blogeille:

En nyt keksi kahdeksaa bloggaajaa äkkiseltään, mutta tehköön ken tahtoo :)


Sitten ne kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni:

1. Minun on todella vaikea keskittyä asioihin tai keskusteluihin, sillä varsinkin keskuteluissa lähden viemään asiaa aina päässäni syvemmälle, jolloin vaikutan vain hieman vajaalta jäädessäni miettimään

2. Minusta elämä on niin ihmeellistä että voisin räjähtää atomeiksi ja on siistiä olla ihminen!

 3. Tahdon nähdä aina kaikessa jotain hyvää ja se aiheuttaa paljon vihaisia mielipiteitä, kun sanon esim että ei kouluampuja ollut paha vaan hänellä oli varmasti vaikea elämä josta kaikki juurtui (saattoi tietenkin olla ihan flipannutkin kaveri, mistä sitä tietää)

4. En saa tuotua ulos ihmistä jollainen haluaisin olla tai millainen mielikuva minulla olisi henkilöstä minä.
(en kuitenkaan ole vaipunut epätoivoon vaan yritän tutustua iteeni enemmän ja enemmän ja tuoda sitä ulos)

 5. En pidä tylsistä keskusteluista säästä, työstä, koulusta, velvollisuuksista yms. Tykkään enemmän luoda uusia ajatuksia ja näkökantoja syvällisimpiin asioihin ihmisten kanssa. Olen kokenut tämän varsin mahtavaksi tavaksi elää, sillä toisilta oppii ihan hirveästi itsestä.

 6. En ole hyvä missään, mutta olen hyvä kaikessa. En ole koskaan saanut suunnattua kaikkea tätä energiaa mihinkään yhteen asiaan. Kuitenkin koen olevani hyvä kaikessa mihin oikeasti ryhdyn ja se riittää minulle. 

7. Innostun kaikista asioista x100, mutta usein innostukseni hälvenee nopeasti ja asia jää puolitiehen. Tämä liittyy jokseenkin ylempään asiaan

8. Lempihaaveiluni oli pienempänä, että minut olisi hylätty johonkin metsään syntyessäni ja olisin kasvanut metsässä susien kasvattamana ja juossut eläinten kanssa vapaana sammaleelta toiselle loikkien. Kohtaisin jossain lemppari kalliolla komean miehen ja hän kertoisi minulle ihmisyydestä. Tutustuttaisin hänet eläinystäviini ja saisin tuoda hänelle aivan uuden maailman ja hän minulle. Eläisimme elämämme onnellisena loppuun asti. Miten nää disneyn sadut yleensä päättyy :D

Pakko lisätä tähän vielä kohta 9. Minulla tulee paljon kirotusvireitä näpytellessäni, mutta en aina (varsinkaan jos ei ole mitään virallista) korjata niitä, koska minusta tärkeintä ei ole se kuinka hienosti jokin lause on muotoiltu tai kuinka oikein kirjoitan, vaan sisältö. Virheet eivät koskaan ole nimittäin niin suuria että asian merkitys muuttuisi. Ja joskus kirjoittaessa olen niin "transsissa" että kirjoitan vain kaiken sen ajatusvirran nopeasti, koska se tulee niin syvältä minusta.

maanantai 29. lokakuuta 2012

ympäristö on mielikuva eli mielen kuva eli.. ;)

et tarvitse sun tavaroita. Miksi haalata ne varastoon hengailemaan?
Olet kokoajan sidoksissa siihen materiaan joka on jossain vahdittuna.
Ei se kirjahylly tästä maailmankaikkeudesta mihinkään katoa vaikka sitä ei kukaan vahtisi.
Tietenkin onhan se ihan totta etttä mun keittiönpöytä on varmaan tosi surullinen jos mä en enään halua sitä.

Anteeksi maailma kun olen kahminut sinulta niin paljon ja sitten valittanut kun minulla ei ole mitään. Minullahan on ollut kaikki mitä olen ottanut.
Todellakin, minulla on kaikki mitä olen ottanut
Ihmiset jotka olen valinnut elämääni, olen ottanut.
Kaikki on annettu ja otin romua, mita vittua??
Parempi herätä tietenkin myöhänn kun ei milloinkaan, mutta on vähän kusetettu olo..
Kusetin itse itseäni, aaaaaagh!

there is no destiny or coincidence . it's only things you wanna to happen

kaunasin kuluneet kirjoitukset
Muuttaminen on aina yhtä kamalaa. 
Todella paljon muistoja sisältyy tähän pieneen lokeroon. Menneestä irtipäästäminen on vaikeinta.
Täytyy kuitenkin muistaa että tämä on vain minun oma valinta jossa piilee mahdollisuus.En usko että tekisin tätä jos se ei olisi oikein...

Tänään koulussa paljastin itseni. Nimittäin saatoin traumatisoida nuoren miehenalun mielen. Minulla oli niin kova pissahätä, että en malttanut odottaa naistenvessan vapautumista ja päätin käydä miesten WC:ssä. Pyöräytin oven lukkoon ja istuin pöntölle, lauloin joulumaata ja pian ovi aukeaa ja vaistomaisesti kiljun kuten naisen kuuluukin.. :D Oven avannut poika helahtaa tulipunaiseksi ja lyö oven nopeaa kiinni..Noin tuli taas nolattua itsensä hienosti, mutta nyt toivon että poika ei ole häpeissään, koska hänellä ei ole mitään syytä hävetä! 
Taidan viedä hänelle rasiallisen konvehteja ja pyytää anteeksi.. hmmm..

Ja nyt asiasta kukkaruukuun. Olenko mä sittenkin vain narsistinen paska, joka kaipaa huomiota ja ihailua. Toteuttaen omia alitajuisia mielihyvää tuottavia visioita välittämättä ollenkaan miltä jostain toisesta tuntuu. Toisaalta ei ole minun ongelma jos joku ihminen ymmärtää kaiken väärin tai on muutenvain mielipuolinen.

Muuttohelvetti jatkukoon....


'










sunnuntai 28. lokakuuta 2012

On tullut aika vaientaa mieli ja toteuttaa sielu.

Kaksi viikkoa lomaa takana, Siinä ajassa kerkeää hukata itsensä, etsiä sitä, vaipua epätoivoon, katsoa asioita uudesta suunnasta, myöntää monta asiaa itselleen, kutsua itseä ja lopulta..löytää se.

Minä olen tehnyt väärin.
Minä olen pettänyt hänet.
En ymmärrä kuinka niin silmitöntä pahuutta voi antaa anteeksi?
Kuitenkin, hän on antanut sen anteeksi.
Sanat ovat vain sanoja, mutta:
"Anteeksi"



ps. Kaunas, ikävöin kauneuttasi!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Maapallo on syöpäsolu


 Talvi on saapunut! hyytävä kylmyys iskeytyy syväjäänä koko kehossa. Tuoksuu lumelle ja silmät taltioivat puhtautta.



Sinä olet vain lisääntyvä syöpäsolun solu

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kaunas volume one

Laskeutuminen alkaa ja ikkunasta katsoessa ammottaa vain omakuva. Painan naamani kiinni ikkunaan, että näkisin kaupungin valot Mitään ei kuitenkaan näy kymmeniin minuutteihin, kunnes silmäni havaitsevat jotain. Se on asfalttia joss on valkoisia viivoja ja valoja. huudahdan matkakumppaneilleni "olemme maassa" vierestä kuuluu terävä lausahdus "no hyvä ettei kuussa". Samalla kone rymähtää eli laskeutuu ja nopeus tuntuu koko kehossa. Whiiiii tuntuu kivalta!
Kapteeni laittaa kaijuttimista jotain riemunhuutoja kuulumaan. Minua naurattaa hetki, kunnes tajuan, että kaikilla näillä ihmisillä on sama päämäärä..ULOS! Kaaoksen merkit ilmassa tungen kaikki tavarani reppuun ja niin nopeasti kuin suinkin kerkeän psujahdan ulos koneesta. Ulkona on pysähtynyttä. Ilma on paksua ja sankan sumun taki ei juurikaan eteensä näe. Teen kuten kuka tahansa turisti ja seuraan muita matkustajia jonnekkin. Terminaaliin päästessä ensimmäinen ongelma on saada paikallista valuuttaa. Äitini menee pätevänä jonottamaan rahanvaihtoa ja minä sukkelana tyttönä huomaan automaatin, josta nostettu käteinen on huomattavasti halvempaa
Muut jäävät taistelemaan maatin kanssa ja huomaan että nyt on tullut aika poistua savukkeelle. ulkona alan haaveilla kuulokkeista kun tajuan että kaikki suomalaiset ovat vain ostaneet halvan lennon johonkin eivätkä ole ottaneet selvää mistään, esim miten kentältä kannattaa poistua. Vinkkinä kaikille Kaunasiin aikoville: Mikäli olet suunnitellut meneväsi kentältä taksilla, tilaa se jo etukäteen tai run like a horse. Sillä takseja saapuu paikalle rajoitetusti ja lisää ei soittamatta tule. Soittaminen ei sinänsä olisi ongelma, jos jossai olisi jokin puhelinnumero tai asiakaspalvelija jolta kysyä numeroa.hetken ulkona palloiltuamme ja selailtuamme ainoat esitteet mitkä "kansainvälisellä" lentokentällä oli antaa liettuaksi ja venäjäksi, näemme kaukaisuudesta saapuvan bussin numero 29. Tässä vaiheessa seurueemme oli kasvanut yhdellä nuorella herrasmiehellä. Bussissa selvitämme kuskin kanssa missä jäämme pois. Palvelu paikallisessa joukkoliikenteessä oli erittäin ystäävällistä ja tuntuikin, että kuskin suurin tehtävä olisi saattaa meidät turvallisesti perille. Bussissa ikkunasta katsellessani ensimmäinen mielikuva on "ghettokaupunki". Talot ovat todella rajuja. Kaikki on mataa ja rappeutunutta hämärästä katsottaessa. Karun kaunista. En malta odottaa aamua, että pääsen kokemaan sen kaiken! Osaamme jäädä sattumalta oikealla pysäkillä pois ja suuntaamme suoraan hotelliin. 
hotellin ensivaikutelma on ihana!! Vanhaa, mutta arvokasta. Niin kaunista, että voisin vain katsella. Chek In ja nopeasti huoneeseen ->


Ensimmäinen ajatus "TÄMÄ ON ISOMPI KUIN MUN KÄMPPÄ!" Varaan sängyn ikkunalaudan vierestä, koska rakastan vanhoja syviä ikkunalautoja. hipsin vielä respaan kysymään paperia ja kynää, että voin kirjoittaa nämä tekstit ylös. Kipitettyäni alan näen juuri sen mitä en kestä nähdä. Tukeva mies nojaa vasten respan tiskiä ja puhuu virkailijalle suomea! "Joo hienot kassakaapit teillä"...öö.... Vieressä tietysti vetyperoksidi räjähdyksen kokenut rouvashenkilö. Tunnen myötähäpeää, mutta he ovat he ja minä olen minä ja nevermind! Saan paperin ja kynän ja loikkiessa portaat ylös ohitan puuskuttavan pariskunnan saaden siitä kummallista mielihyvää.
Takaisin huoneeseen päästyä vaatteet pois ja sänkyyn! En malta odottaa seuraavaa aamua, saatika sitten aamiaista!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

lauantai 20. lokakuuta 2012

muutama ajastus uskosta

Usko, tuo elämän syvä olemus. Nyt en kirjoita uskosta Jumalaan, vaan uskosta yleensä. Asiasta jota teemme joka päivä, uskomme.
Uskomme illalla että heräämme aamulla. En ymmärrä ihmisiä, jotka kieltävät uskovansa. Eihän siinä väittämässä ole mitään järkeä. He eivät siis usko olemassaoloonsa? Eikö se oli aikamoinen psykoosi jos ei usko olevansa olento, arvokas olento. Eläimetkin uskovat, niillä ei ole muuta kuin usko siihen että heidän tarpeensa tyydytetään.

Mitenkä sitten usko ihmissuhde rakkauteen? Jos on ottanut monesti turpaan ja tehnyt vääriä valintoja, jaksaako enään uskoa? Minun vastaukseni on yksinkertainen: "Rakkaani, sinulla ei ole muuta kuin todellisuus, usko ja valinta"
Jos sinä et koe pystyväsi antamaan toiselle hänen odottamaansa rakkautta, luulet tuottavan pettymyksen, on sinulla suuri harhaluulo. Ei se ole sinusta kiinni, miten toinen ottaa sinut vastaan.
Jos hän näkee sinut rakatettavana olentona, ei sinun tarvitse ponnistella antaaksesi jotain. Se on toisen kokemus toisesta ihmisestä.

Megaedit
Sinä ateisti:
Sinäkin uskot siihen että et usko
Mitäs siihen sanot? ;)


torstai 18. lokakuuta 2012

Ei näillä seuduilla kasva toivoa, maata peittää kuiva katkeruus.

 Olin jo kerennyt unohtaa, miten rankkaa on yrittää venyä jokaiseen ilmansuuntaan toisten mieltymysten mukaan. Monet sanovat että minä teen mitä huvittaa milloin huvittaa ja että minua ei voi kahlita aikatauluihin. Voi kuinka näin väittävät ovatkaan väärässä. Jos he tietäisivät kuinka paljon kulutan energiaani siihen, että mietin mitä voin tehdä taatakseni kaikille muille hyvän mielen. Tahdon että ihmiset voivat kokea olevansa tärkeitä ja arvokkaita. Tämä tapahtuu niinkin pienillä eleillä, kuin sillä että kysyn "milloin sulle sopii nähdä" enkä niinkään sano kuin asia on että "Olen täällä vain muutaman päivän ja tuolloin ja tuolloin olisi vapaata, sopiiko?" Siinä sitten muokkailen aikatauluja. Haluaisin vain olla, mutta täällä se on niin saatanan vaikeaa. Koskaan ei tule kiitosta tai arvostusta minun osakseni uhrauksista, vaikka sanoisin niistä ääneen. Valittaa kyllä jaksetaan siitä miten "miks sulla on niin kiire?" "Mikset halua olla täällä yötä" Kyse ei ole haluamisesta, ei todellakaan..

Pienen aamuisen angstauksen jälkeen voin kertoa että ihana reissu ollut tähän mennessä! Huippua nähdä kaikkia ihmisiä. Ystäväni Sara teki minulle tosiaankin ensimmäisen tatuointini. Rakastan kuvaa, en vain siksi että se on todella hieno, vaan siksi että sen on tehnyt ihminen joka on vaikuttanut minun todellisuudessani tapahtumien kulkuun.

Kerrankin olisi ollut mahdollisuus saada hyvälaatuista kuvaa, mutta Ouluun saapuessa näytössä lukee "lataa akku" Fuuuu! No, ehkä me olimme siinä kunnossa illanpäälle, että on oikein hyvä että kamera ei ollut mukana :D Aamuyöstä tulee väliin suuri ymmärryksen muuri, kun alan laukomaan syvällisiä teorioitani ja kaikki ihmiset eivät ole valmiita antaa ottaa periaattelle ja heillä on jokin tarve kumota kaikki mitä toinen sanoo. En minä tuputa kenellekään uskoa tai mitään muutakaan. Kerron vain omat ajatukseni ääneen, koska maailmassa on liikaa hiljaisuutta. Matkalla oppii ja niin olen täälläkin oppinut ainakin sen että pyrin arvostamaan rakkaita enemmän, enkä pidä heitä itsestäänselvyytenä. Rakkaan arvostus ei tarvitse tulla julki tekoina. Pelkkä ajatus riittää ;) 

Tänään on perjantai ja kello näyttäisi olevan tasan ysi! Aamukaffea Kaakkurissa pieni valkoinen villakoira kainalossa, kädessä suklaalevy ja kahvikuppi. Täytyisi päästä täältä pois ja mennä kotiin Liminkaan valmistamaan elämäni ensimmäiset itsetehdyt shushit. (en edes osaa kirjoittaa sitä :D)
Illalla perhe kokoontuu nautiskelemaan tuotoksiani ja höpöttelemään <3

tiistai 16. lokakuuta 2012

Fuck you. I can fly!

Tänään on se päivä kun pääsen vihdoinkin aloittamaan lomani!
Aamu on sujunut niin hyvin, että huomaan kyllä tässä olevan korkeimmilla voimilla jotain tekemistä asian kanssa... Ensin herään unesta, jossa olen 13 vuotias ja kirjastossa vakoilen poikaa johon olen ihastunut ja pelkään, että äitini katsoo wilmasta etten ole koulussa. Herätessä mietin todellakin että mitä helvettiä täällä tapahtuu jonka jälkeen juoksen suihkuun. Lyön päähäni "color boost" hoito-aineen, jonka oletan vain tuovan mukavan pienen vivahteen hiuksiini, kuitenkin katsoessani peiliin järkytyn! Pääni on ihan punaoranssi! Pesen "hoito-aineen" nopeasti pois, mutta on jo liian myöhäistä. Kiroan hetken elämää ja miten aina onnistun, mutta itkeminen ei nyt auttaisi. Katson kelloon ja huomaan, että itkemisessäni on mennyt enemmän aikaa kun olin siihen varannut ja myöhästyn töistä ihan juuri ja kohta. Pakkaan tavarat hätäisesti ja juokse ympäri asuntoa jumittuen välillä peilin eteen itkemään, kunnes muitan että on tajuton kiire ja sinkoilen taas ympäriinsä. Juurikun olen ovella muistan "ai niin kotiavaimet on" alan kaivamaan niitä lattialta ja tietenkin matkalaukkuni sisältö leviää siihen sitten kivasti... tungen kaikki paniikissa takaisin ja juoksen alas. Tietenkin bussi vilahtaa nenäni edestä ohitse ja siinä hetken vittua huutaen lähden kävelemään kilometrin päähän, josta menee toinen bussi, josta en saisi missään nimessä myöhästyä. Juoksen vesisateessa, piponi luisuu pois puhtaista hiuksistani, housuni tippuvat, laukkuni aukeaa ja joudun halaamaan sitä, jotta kaikki ei leviäisi taas kuin ankan paska. Ehdin kuin ehdinkin bussiin jossa vastassa on niiiin mukava ääni PIIPIPIIPIIIIPIII ARVO EI RIITÄ!
Huudan kovaan ääneen "VOI VITTU" koko bussin matkustajakunta nostaa päänsä ja katsoo minua. Pyydän kaikilta kovaan ääneen "Anteeksi" ja katson kuskia, joka nauraa ja sanoo että menehän tyttöhyvä istumaan. Menen etummaiseen penkkiin ja avaudun kuskille koko paska-aamusta. Hän lohduttaa minua ja sanoo että sade loppui ja aurinkokin alkaa kohta paistaa, kyllä kaikki hyvin menee. Siinä vasta mukava bussikuski! Tulen niin hyvälle tuulelle, että ei vituta enään yhtään :) Tulen töihin ja saan kuulla että tänne tulee avukseni kaksi 13-vuotiasta TETtiläistä tutustumaan työelämään. Minähän olenkin erittäin hyvä esimerkki, juon tsiljoona kuppia kahvia päivässä ja bloggaan "tauvolla" :D (kummallinen yhteensattuma unen ja todellisuuden kanssa..hmm..) Tietenkin huomaan että unohdin meikkini kotiin ja nyt olen kusessa!
Matkalaukku helvetistä

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Lapsuuden kaipuu


Tapahtui kummallinen juttu. Selasin siskoni koneelta vanhoja kuvia ja tuli sellaisia kuvia joita en muista. Aikoja, joita ei ole minulle koskaan ollutkaan. Miten voi elää osan elämästään täysin pimennossa?

lauantai 13. lokakuuta 2012

Sillon elää viisaasti, kun ottaa hitaasti

Aamulla herätessä ensimmäinen ajatus on "olin viime-elämässä rotta"..seuraava on "Mun oman todellisuuden taju on aika häiriintynyt".. sitten "voi vittu mulla ei ole aamukahviin maitoa".hetken köllöttelyn jälkeen oli asiat laitettava tärkeysjärjestykseen ja tärkeintähän nyt olisi saada sitä kahvia ja pirun nopeaa! Ensimmäisenä heitän kaikki laukut lattialle, jos sattuisin löytämään hilusia jotka olisivat vahingossa tippuneet pohjalle.."50cent, JES" sitten kaikki pullot messiin ja menox! Löydän vielä puolikkaan 1,5l coca-cola pullon ja mietin että saisikohan tästä panttia, kun tuo etiketti on vielä ihan ehyt..."pienen" pohdiskelu jumituksen jälkeen lähden viimein matkaan. Matkalla yllätyn itsekin kuinka nopeasti pääsin ulos neljän seinän sisältä kahvihimoissani, mutta ajatukseni keskeyttää kaksi (yliopisto?)opiskelijaa takanani, jotka keskustelevat kovaan ääneen gradun kirjoittamisesta ja siitä miten numerogia on hölynpölyä...arrgghhh! "Jee kauppa! eikä tarvinnut oveakaan avata itse whuhuu nyt pyyhkii hyvin" käännös vasempaan kohti pullonpalautus automaattia jossa vilkkuu punainen valo 
'Vasen puristin täynnä
ota yhteys henkilökuntaan' 
Noniin.. Tämä on ihan niinkuin jostain suomileffasta jossa päähenkilöllä ei mene kovin hyvin..nauran itselleni ja mielikuvalle hetken ja menen kaupan puolelle "hei tuo pullonpalautus kone sanoo jotain"..
Rupean lueskelemaan ajankuluksi ilmoituksia seinässä.. hmm..'myydään appelsiinipuu' ja kuva huoneen kokoisesta puusta.. no olis kyllä omaperäistä, mutta eii.. 'kadonnut pyörä' jaajaa, munkin pyörä varastettiin, täällähän on liikkunut joku rikosaalto oikein.. kauniit ajatukset keskeyttää viinalta haiseva vanhempi mieshenkilö, joka on näköjään samoilla asioilla. Myyjä tulee laittamaan konetta, vihdoin!
Nyt on tullut aika päästä lemppari vaiheeseeni, eli siihen kun masiinaan tungetaan apinanraivolla tavaraa sisään.Ja siitä lähtee armotonta kyytiä 'pulloo,tölkkii,pulloo,tölkkii,pulloo,tölkkii'. Tunnen selässäni pistävän katseen viinalta haisevalta mieshenkilöltä ihan kuin hän ajattelisi "vitun amatööri koita nyt tunkee sitä settiä sinne vähän tiuhempaan tahtiin." Kylmä hiki puskee otsalla kun alan punnitsemaan kehtaanko työntää tuon puolikkaan pullon tuonne. Ajattelen että no vittuako tässä, tästähän on selvästyi askarreltu koiralle vesikuppi!..Kone ei ota pulloa monen yrityksen jälkeen ja ainoa ajatus on "voi vittu" ja pullo lentää roskiin.
Nyt saan painaa nappia.. whuhuu yli yli kaksi euroa jeij!
Vihdoin kaupassa! Päässä nopea rahojen yhteenlaskeminen...2,65e, noniiin ainakin sitä maitoa ja mitäs muuta. Appelsiini, ai saatana nää on isoja. Kaivan laatikosta pienimmän ja levyimmän niin että kokoajan saan maata lattialla keräämässä tippuneita yksilöitä. Nuo kaksi tyttöä jotka veivät omat ajatukseni matkalla katsovat minua pitkään ja keräävät omia herkkusalaatti aineksiaan, tietenkin.. suosien luomua! Oikeasti hyvä juttu, mutta siinä tilassa, niissä kahvin vierotusoireissa se kuulosti vain vitun ärsyttävältä "me ollaan maailman parhaita ihmisiä keskustelulta". Punnitsen tuon yhden appelsiinin, 0,51e no huhhuh markoissa se tekisi jo toista markkaa, palaan eilisiin keskusteluihin mielessäni siitä kuinka ihmiset eivät huomaa euron tuomaa kusetusta, sitten alan miettimään Timo Soinia..hmm..Jee olen päässyt maitohyllylle. Laktoosittomat maksaa todella paljon, noo mikäs tässä lomalla piereskellessä. Täysmaitoa siiis ja sivusilmällä ja korvilla kuulen tyttöjen taas lähestyvän "hei laktoositonta maitooooo" "joo siis otetaan tätä eilaaaaa" jeee nyt äkkiä vittuun täältääää! Karkkihylly oivoivoi nyt on paha, koska automaatilla alkoi tekemään mieli coca-cola zeroa tölkistä ja nyt olisi valittava, suklaa tai cola.. Päädyn colaan ja päätämpä vielä, että saan juoda sen vasta kun olen siivonnut. Zero on loppu voi perse. Kun olen nyt päättänyt päätyä tähän limsaan niin otetaan sitten korvaavana perus colaa, jossa on sokeria enemmän kun sairaita afrikassa. Noin! Ja kassajono jumittaa jonkun kortti ei pelitä, no lueskelempa tässä näitä otsikoita..
'Vanhus ei saanut hoitoa' luen sen kolme kertaa enkä siltikään sisäistä sitä. Sitten tulee todellinen blackout ja huomaan olevani kassalla ojentamassa pullokuittia ja kolikoita. Myyjän ilme on ymmärtäväinen ja sekin rupeaa vituttamaan ihan älyttömästi. "Joo en tarvi kuittia kiitos". Äkkiä kamat kasaan ja ulos! huhhuh, nyt ollaan jo paremmalla puolella ja kohta tulee sitä kahvia! Miksi en laittanut niitä kahveja tippumaan ennenkun lähdin niin olisi valmiina kun pääsen kotiin, voi paska! No ei siinä kauaa mene Laura älä nyt viitsi ruveta tuostakin vääntämään paskaa.. jep puhun itselleni! Puolessa välissä matkaa kuulen jonkun ajavan autolla todella kovaa takanani. Pian se on jo kohdalla ja tekee äkkijarrutuksen kohdallani ja pysähtyy vähänmatkan päähän. Musta matala auto, jossa on takalasissa pääkallo.. wtf...Kyydistä nousee naishenkilö ja hän katsoo minua kävelen vain säikähtäneenä ohi ja haluan äkkiä kotiin. Kuulen kun auto lähtee liikkeelle ja kohta huomaan sivusilmällä sen ajavan vierelläni hitaasti. Nauran yksin, koska ei keskellä päivää Nekalassa mikään musta auto seuraa ketään hei c'mooon! :D
Käännyn kotiovelle ja kuulen kun auto kaasuttaa täysiä pois, huhhuh, selvisin. Nyt vain rappuset ylös ja kahvia tulille! Keittiössä hymyilyttää niin kauan kunnes huomaan että eeeeeeei kahvi on lopussa!!  Täksi päivää vielä riittää, mutta entäs huominen ja nyt kun on tuota maitoakin..No se on huomisen murhe! Kahvit keittyivät nopeasti ja loppu sujui oikein hyvän kaavan mukaan, tässä nyt toista kuppia naamariin kumoamassa ja feels so good!
Nyt voisin palata noihin aamuisiin ajatuksiin rotta-elämästä ja häiriintyneestä minästä!
Ei täs muuta! :)

Tänään olisi ohjelmassa vielä todellakin se siivous, että saisi sitä colaa joskus tuolta kaapista maistella... :p
Ja illalla kaverin luokse viettämään tyttöporukalla tyttöjen iltamointia hyvän ruuan merkeissä!
ps. ostakaa mulle kameraaaaa!


perjantai 12. lokakuuta 2012

Paha saa aina palkkansa, nostavat kovaa tiliä

hirveä ikävä iskee aamulla vasten kasvoja. Vituttaa kirjottaa
Ärsyttävä ahdistus rinnassa, päässä.. korvissa. En edes tiedosta mistä se johtuu ja sehän on kaikista vaikenta tässä. Tämä viikonloppu tulee luultavasti olemaan elämäni pisin ja raastavin. Rahattomana..odotan vain maanantaita ja tiistaita, jolloin pääsen vihdoinkin helpottamaan tätä ikävää.

Joskus tekisi mieli sanoa vain PAINU VITTUUUN mutta en kuitenkaan tarkoittaisi sitä kenellekään muulle, en itselleni. Tilanteelle, sille mitä kaikesta on tullut, kun näköjään asioita ei voi parantaa niin varmaan niistä täytyy vaan irtaantua.

Olisimpa vielä sammakko...


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Surullinen ihminen on kaunis.

Arvostan ihmisiä, jotka eivät valehtele olevansa kunnossa.
Maapallolla kukaan ei ole kunnossa

tiistai 9. lokakuuta 2012

Kuuntelenko järjen somaa sointua vai antaudunko sydämen vietäväksi?


Ole siinä ja katso minua
Miksi et koskaan katso minua
En minä näe sinua vaikka katsot.
Ei ole mitään hävettävää

Voiko tuntea omansa joukosta muiden?

Tunnen sen lähestyvän, olen valmistautunut tähän jo pitkään.
Uskon, että tällä kertaa onnistun.
Uskominen on onnistumisen ensimmäinen askel.


Luottamus ei ole asia jonka voi toiselta ostaa, se on ja se voi mennä.
Kuitenkaan ei ole mitään järkeä antaa jonkun pienen asian viedä sitä itseltään
Luottamushan on sinun itsesi kannettava asia. Voit päättää luotatko, vai etkö luota.
Ihminen, joka ei uskalla luottaa toisiin uudestaan ja uudestaan, ei uskalla luottaa elämään.

Aina tulee kärsimyksiä, olet itse ne aiheuttanut
Kaikki on pelkkää suurta sovittelua. Elämä ei ole kärsimystä, elämä on juhla.Minusta ei luultavasti tule valmistä tässä elämässä, sieluni on liian villi ja tahtoo kokea vielä kaiken, nähdä kaiken, saada kaiken. Olen liian hullaantunut kaikesta.  Ihmisyydestä.




I think i love you a little bit more everyday






Olen kuin heliumpallo. 
Jos päästät irti edes hetkeksikin, 
lennän pois määrätietoisesti ilman päämäärää.
Sisälläni on jotain hauskaa ja se ei sovi sinun elimistöllesi. 
Jos viet sen, kuihdun pois.
Mikäli et täytä minua, tyhjenen hiljaa, etkä saa mitään.
Kaikki on sinusta kiinni, mitä sinä haluat?









Tänään oli "vapaapäivä", joka siis tarkoittaa sitä että ei ollut koulua..töitä kylläkin..tietenkin.
Aamulla heräilimme, joimme kiireettömät kahvit. Mainio aloitus mainiolle tiistaille.
Kävelin katsomaan kummityttöäni ja minut ruokittiin. 
Rakastan perhettäni. Perheeni koostuu monesta ihmisestä, joita rakastan.
Rakkaus luo perheen ja perhe ylläpitää rakkautta.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Jos ylipaino on ylivoimaa...

...miksen joskus voittanut?
Elikkä kirjoitan nyt tästä koska haluan.
Olen ollut ennen, eikä edes kovin kauan aikaa sitten, todella iso.
Nytkin minusta tuntuu välillä että olen todella iso, en enään edes pysty kuvittelemaan kuinka iso olen silloin ollut.. eikä tästä muutoksen hetkistä ole kuin vuosi ja kk..
Minulla on vilja-allergia ja ylä-asteella en halunnut olla ns. "poikkeava" ja syödä ruokalassa eriruokaa kuin muut, vaan tavoite oli olla mahdollisimman massanmukainen. Tästä johtuen olin aina sellainen turvonnut pallokala, koska suoleni siis ärtyy ja aiheuttaa nesteen kertymistä jokapuolelle kehoon ja plaaplaaplaa en edes itsekään tarkalleen tiedä kaikkea. Ylä-aste ikäiset osaavat olla hyvin julmia ja olla toisena päivänä toista  mieltä kuin edellisenä. En tiedä mikä on syy siihen että joku/jotkut kiusaavat toista/toisia ihmisiä joko henkisesti tai fyysisesti. Kyllähän sen järki sanoo, että heillä itsellään on jotain todella heikkoa sielussaan, mutta järki ja sydän eivät aina kohtaa omalla kohdalla ja vaikka olisin kuinka fiksu ja kaiken yläpuolella..se satuttaa. Se satutti silloin ja se satuttaa vieläkin.
Yhdeksännen luokan aikana alkoi todella suuri surkeiden sattumusten sarja. Ystäväni kuoli, silloinen poikaystäväni jätti, äitillä oli paljon töitä, koulussa kiusattiin, Ikä toverit sulkivat "surullisen yksilön" ulkopuolelle. Minulla kyllä oli ystäviä, hyvin rakkaita! mutta kaikki olivat minua vanhempia ja opiskelivat joko lukiossa tai ammattikoulussa. Koulussa ei ollut ketään.. T'äytyi olla vahva, nyt oli kuitenkin viimeinen vuosi peruskoulua ja pitäisi skarpata tulevaisuutta varten tjsp. En ole juurikaan käynyt koko yhdeksättä luokkaa. Masennuin ja sairastuin BED-syömishäiriöön, eli tukahdutin kaikki tunteeni siihen että ainakin ruoka/herkut tuntuivat hyvälle. Nukuin paljon..Itkin paljon..Itkin jotta väsyisin ja nukahtaisin jotta en ajattelisi mitään. En nähnyt unia, se oli kuin horros. Heräsin viikolla syömään. Viikonloppuisin vietin aikaa kavereiden kanssa, jonkin verran.. oikestaan tuo koko aika on pimeän peitossa. En elänyt.
Jossain vaiheessa tuli kevät, kevät on aina kivaa!
Sai hakea kouluihin opiskelemaan, hain Lybeckerille Raaheen ja pääsinkin sinne. Olin todella onnellinen ja uskoin, että voin alottaa alusta uudessa paikassa, uusien ihmisten kanssa.
Se kesä oli mahtava! Tieto siitä että pääsen pois auttoi jaksamaan todella paljon, vai oliko se sitä edellinen kesä... en muista. 
2006
2007
2008
Muutin siis ylä-asteen jälkeen läheiseen tehdaskaupunkiin nimeltä Raahe.
Aloitin opiskeluni 2008 ja olin enemmän kuin innoissani uudesta koulusta ja uusista ihmisistä.
Kaikki oli niiin mukavaa, koulussa ei ollut vain tylsiä opiskeluja vaan tehtiin kaikkia projekteja ja kuvattiin lyhytelokuvia ja käytimme kokonaisia päiviä valokuvaamiseen. Tutustuin luokkalaisiini ja yhdestä heistä Sinistä tuli minulle todella hyvä ystävä, Sinin opiskelumotivaatio oli ollut aina matala käsittääkseni ja siksi Sini olikin hyvää lintsaus-seuraa, silloinkun ei kiinnostanut teoreettiset aineet. Sinin kautta tutustuin Raahelaisiin nuoriin, jotka siis olivat tosiaankin minua nuorempia, en vieläkään ymmärrä miksi olen siihen eksynyt, kai halusin kadotetun teineiden "takaisin" (eihän sitä koskaan ole ollut kun ystäväni ovat olleet aina vanhempia)
Vietin mukavaa elämää ja tutustuin PALJON uusiin ihmisiin, myös ei-Raahelaisiin. Kävin monissa "opiskelijabileissä" ja järjestin itse bileitä joista riitti aina puhuttavaa pitkälle asti.
Jossain vaiheessa tietenkin kuviot nousivat ja kuvioihin astui aivan uudenlaista porukkaa.
Uudet ihmiset olivat pelottavia, mutta samalla niin mielenkiintoisia, että en voinut olla menemättä mukaan.
He käyttivät erilaisia huumausaineita, enkä vielä tänäkään päivänä tiedä, miksi heroiinia?
Itse en kyseiseen huumeeseen koskaan ole koskenut, enkä tule koskemaan.
Vuosi oli kulunut ja olin päässyt jo huomaamattani sisään johonkin "kuvioon"
Lapsuuden kaverini kyselivät minulta, tiedänkö myydä pilveä, no minähän tiesin ja siitä alkoi itse-arvostukseni alamäki. Huomasin että ihmiset jotka olivat tehneet minulle joskus väärin, olivat "riippuvaisia" minun tiedoistani ja kontakteistani. Minulla oli suunnitelma heti alussa, vaikka en sitä tiennytkään. Ensin olin tyhmä, he pitivät minua tyhmänä kun juoksin heidän asioillaan ilman minkäänlaista voittoa tai ässää hihassa. Oikeastaan nyt kun mietin jälkeenpäin niin kaikki ovat varmasti kuvitelleet, että yrittäisin havitella hyväksyntää , mutta mielessäni on pyörinyt vain kosto. Ja tiesin lapsuudestani, että mitä enemmän joku tarvitsee sinua, sitä pahemmin voit sitä satuttaa. Onneksi! jossain vaiheessa toista vuottani 2009 tapasin tärkeimmän ihmisen maailmassani, Marian. Minulla oli hänen kanssaan niin hauskaa, että unohdin koko koston, en enään vastannut niiden puheluihin..ehkä se oli ihan hyvä kosto..
Olin vieläkin lihava, lihavampi kuin ennen
Minua ei enään ahdistanut Marian kanssa. Teimme hauskoja juttuja, pelleilimme, nauroimme samoille asioille, ymmärsimme toisiamme, poltimme pilveä ja kikatimme kuin pikkutytöt. Elämä oli ihanaa hänen kanssaan. En koskaan sanonut sitä hänelle, mutta uskon että hän tiesi sen.


Aloitin Lybeckerillä

Olin 18wee

Maria ja meidän "tylsät" illat :D

olimme roadtripillä

Teimme toisiaan kaikkea hauskaa Marian kanssa. Kerran hän puki Väiski Vemmelsääri pukunsa päälle ja juoksi ympäri raahen "vilkasta" kävelykatua, joka oli "täynnä" humalaisia ihmisiä.
Kaikki kului omalla painollaan ja olin perus masentunut ihminen. En koskaan ole/ollut saanut purkaantua mistään kenellekään, joten kaikki viha ja suru oli paisunut sisälläni henkisenä ahdistuksena, kuin myös läskinä ympärilläni. Vihasin itseäni, mutta en antanut kenenkään nähdä sitä. Tai sittenvain luulin että kukaan ei nähnyt. Koulussa minulle oli muodostunut oma kaveriporukka! Parhaiten tulin juttuun 2009 aloittaneesta ryhmästä muutamien tovereiden kanssa. Mainittakoot nyt Eetun ja Antin, joiden ympärille voin rakentaa koko lopun porukan. Nyt täytyy sanoa, että olen hyvin katkera siitä, että hengailimme kaksi vuotta suht tiiviisti, eivätkä he siltikään tienneet kuka oikeasti olin, ehkä heitä ei kiinnostanut, ehkä olin vain niin etäinen en tiedä. Mutta hauskaa oli! Koulunkäynti tuolloin oli jo jäänyt aika, todella retuperälle ja mukavinta oli mm. juopotella keskiviikkoisin ja viikonloppuisin. Nämäkin ajat ovat hieman hämärän peitossa, koska tuli juotua paljon ja poltettua pilveä sitäkin enemmän.
(Aloin kirjoittamaan siitä kuinka joskus ahdisti ja nyt huomaankin kirjoittavani elämänkertaani..hmm..)
Tutustuin Saraan<3 ja hänestä tuli minulle rakas ystävä. Olimme täysin eri maailmoista, mutta koska oma maailmani oli jo niin saatanan patoutunut ja tylsä, halusinkin jonkun muun maailman.
Tutustuin vielä vähän lisää ihmisiin ja minusta oli kaiken patoutuneen vitutuksen takia tullut aika idioottti. Kohtelin ihmisiä huonosti ja se aiheutti lisää ahdistusta ja olin kuin ilmapallo jonka pitäisi vain räjähtää jo pois. En silti koskaan räjähtänyt, aloin vain tyhjetä hiljalleen....

Poikia <3

Kuva on tuoreempi kuin nuo ajat, mutta siinä Antti, minä ja Eetu <3

Otin oikeuden laittaa tämän tänne vaikka ei olekaan minun ottama tai kukaan hyväksynyt :D

Räyky

Tänään hymyilee elämä!
Ainahan se hymyilee, kun vain katsoo ja antaa hymyn tarttua.
Tupakkia tekisi vähän mieli.. Olen ollut monen monituista päivää polttamatta kun paholainen maksaa rahaa...


Ensi viikolla lähden Ouluun (+lähikunnat) morjestamaan ystäviä rakkaita! <3
Jo pelkästään siinä on aihetta juhlaan whuhuu!!
Ja teen yhden repäisevän jutun, josta kerron tälle rakkaalle päiväkirjalleni palattuani kotiin 8)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Tuntuu että se olisi kuollut..ehkä turtunut?

Uskon että hän saapuu. Minun on pakko uskoa, ei minulla ole muuta vaihtoehtoa.
Jo kerran hän olikin minun, kun näin hänet tiesin sen heti.
Toivottavasti hän tietää mitä tunsin.

Kysymys sisältää enemmän kuin vastaus

Tänään olisi siis tavoitteena tehdä oikein kunnon suursiivous! hyvin se ei ole alkanut kun tässä viimeiset kaksi tuntia olen aina keksinyt parempaa tekemistä. Tottakai on tärkeää selata jonnenjoutavia interwebbi sivuja ja juoda seitsämän kuppia kahvia..
Tässä aamulla olen kuunnellut Johanna Kurkelan uutta seedeetä, ja voin sanoa vain <3____<3
Mille elämässä alkaisi? Arvoni ovat kunnossa, mutta en osaa koota niitä järkevään järjestykseen.
Ensin en tiennyt olevani hukassa, sitten olin hukassa, sitten löysin itseni, sitten hukkasin sen taas, sitten löysin sen, mutta se ei ollutkaan enään yhtä vahva kuin aikaisemmin? Joku imi siitä voimaa. Tiedostamattani annoin jollekin jotain, jonka tarkoitusperät eivät olleet antaa myös minulle jotain. Aina voi sanoa toista, mutta tuntemukset eivät valhtele, runoilijat valehtelee.


Eilen kaupasta tallustaessani näin sen.
Puu, joka oli jo pudottanut lehtensä kaikkialta muualta kuin yhdestä oksasta.
Oksa oli erittäin rehevä, siitä ei ollut varmasti tippunut vielä yhtäkään lehden lehteä.
Wou! Luonnon ihmeitä! Syksyn ihme!