Näimme saaressa ravun, joka ui takaperin

Rauha lapsille

Mikä oikeuttaa aikuisen huutamaan lapselle? Ei mikään. Oli kyseessä oma tai toisten lapsi niin fakta on kuitenkin se, että huutamalla ei osoita kuin oman heikkoutensa. Eilen kävin polskimassa läheisessä uimahallissa. Siinä pukiessani päälle, jäin kuuntelemaan erään äidin puhetta itkevälle lapselle "No ei ole mikään ihme jos sulla on kylmä kun et sä liikkunut siellä altaassa, olit vaan ihan sykkyrällä siellä, sun olis pitänyt liikkua kuule, ihan sun oma vikas on nyt että  itkettää. Kaikki muutkin siellä liikkui, sunkin pitää opetella liikkumaan" Sen kuuntelu oli niin kamalaa ja vastenmielistä, että minulla rupesi keittämään yli. Mieli teki mennä mäkättämään tuolle äidille hieman siitä, miten lapselle puhutaan. Tyttö ei selvästikään itkenyt vain siksi että sillä oli kylmä. Syyt taitavat löytyä syvemmältä.. Ja tämän äidin mäkätys ei ainakaan yhtään kannustanut selvästi vesipelkoista tytärtä. Lasta tulee rohkaista, ei moittia. Minä tietenkin ymmärsin, että sillä äidillä ei ollut ihan kaikki kotona, mutta lapsi, joka on ehdollistettu arvostamaan omaa äitiään ei näe asiaa näin. Hän luultavasti uskoo että vika oli hänessä ja että hän on osaamaton. Minun olisi tehnyt mieli mennä sanomaan itkevälle tytölle, että "sä olit tosi hyvä siellä altaassa", mutta en ollut nähnyt kyseistä lasta altaassa niin en nyt viitsinyt lähteä ihan sille linjalle. Toivottavasti tuon tytön lähipiiristä löytyy kannustavia aikuisia. Meidän "aikuisten" tulisi muistaa, että olemme täysin tasavertaisia niin lapsien kuin vanhusten kanssa.

Minäkään en tiennyt että kummituskalat asuvat kummitus vedessä ennen kuin eräs pikku hurmuri sen minulle opetti. Muistakaa aina, että lapsi ei ole se kohde jolle voi purkaa omaa pahaa oloaan.

 Lapsi tekee asioita eri tavalla kuin aikuinen. Asioista keskusteleminen on hieno lahja.

Se on yksi niistä tekijöistä jotka erottavat ihmisen eläimestä. Me olemme kehittyneet ihmisyydessä ja ymmärrämme, ettei kurittaminen ja huutaminen kasvata muuta kuin vihaa.

Kuvassa minun söpöys ylikuormittuman aiheuttava kummityttöni <3 Ei liity tapaukseen, mutta kerran kuin lapsista on kyse niin onpahan syytä lällättää näin söpöllä otuksella! :)

Haluan sykähdyttää ihmisiä, toisia vain eri tavalla kuin toisia

Mikä päivä! Liikaa unta, joka aiheuttaa liikaa ärtymystä. Tuntuu että aivot on jäänyt 90-luvulle, jolloin nettiselaimen latautuminen kesti kymmenistä minuuteista tunteihin. Kun vihdoin pääsin kouluun, minut pelasti rakas ystäväni Monika, joka antoi minulle parantavan päähieronnan. Jumisiin niskoihin päästessä reaktio oli sama kuin koira jota rapsuttaa masusta. Syvällisen bussimatkan jälkeen ryntäsin Punnitse&Säästä kauppaan tuhlaamaan viimoiset roposet. Namnam ei mennyt rahat hukkaan, on nimittäin maailman paras Sesambar tuo kookoksella buustattu versio <3 Ja vähän raakapatukoita pitämään nälkä paholaista aisoissa :)

Pelon ruokkiminen on ihmiselle ihmeellisen tavallista.

Pelkoa ruokitaan ajatuksilla, maalaillaan kauhukuvia siitä mitä voisi tapahtua.

Voisiko pelon talloa jalkoihin ja sanoa että muahaha minä voitin?

Terveisin: Torjutuksi tulemisen pelko

Minä olen kyllä aikamoinen pelkuri

Voisiko joku vitun korkeasti koulutettu, suht hyvätuloinen insinööri suunnitella sellaisen sheiverin, jossa ne karvat ei jäisi hengailemaan siihen terän ja reikien väliin. Karvat menevät reikien välistä "sisään", mutta ei koskaan pääse ulos, koska joku vitun neropatti on suunnitellut poistumistien vastakkaiseen suuntaan? Jos joku nyt ymmärsi mitä ajoin takaa niin hieno juttu! Sitten niitä karvoja ei voi repiä sieltä välistä kun sen varsiosa alkaa juuri vittumaisesti niin, ettei tällaisilla nakki sormilla voi ylettyä. En tiedä ehkä mulla on vaan maailman surkeimmin suunniteltu höylämallisto..

ps. Oon koukussa Pirkan chili tonnikalaan, ei kannata maistaa.

Kyllä hyvä ajatus aina huomiseen johtaa

Onni asuu omassa päässäsi. 

Ei rikkaudessa, ei rakkaudessa vaan sinussa

 

And the day that I don't wake up and transcend the holy make-up, I am on my way to a different place

Kuvittelen roikkuvani jyrkänteen reunalta pidellen kiinni oksasta. Irroittaminen on vaikeaa. Jos jään roikkumaan, jään todellakin vain roikkumaan. Mikäli irroitan, tulen tippumaan ja kovaa, mutta minulla on mahdollisuus saada matkalla jotain muuta. Miksi silti irroittaminen on niin vaikeaa? Miksi irti päästäminen tuntuu niin lopulliselta? Pitelen vieläkin kiinni.. tuuli heiluttaa minua kutsuvasti "tule jo, päästä irti". Katson oksaa, siinä se on. Turvallinen ja pysyvä. Mieleeni herää kysymyksiä, mitä jos en saakaan matkalla kiinni toisesta oksasta? Mitä jos koskettelen vähän jokaista versoa, mutta mistään en saa sitä otetta. Entä jos kadun ja osun maahan, enkä pääse enää ylös? Onko elämä sen riskin arvoista?

Mieleeni on herännyt enemmän kysymyksiä kuin pitkään aikaan. Kiitos niistä, nyt olen taas vailla vastauksia. Olen tässä maailmassa etsimässä ja luomassa vastauksia jokaiseen kysymykseeni.

212121212121212121212121

Kaksikymmentä ja yksi vuotta sitten äitini köllötteli sairaalassa. Luulen että hän ei siellä rauhallisesti katsellut kauniita ja rohkeita. Oli nimittäin käynnistynyt synnytys josta seurauksena minä tulisin tähän maailmaan masumaailmasta. Hassua ajatella, että tasan 21 vuotta sitten olin vielä äidin kohdussa katselemassa maailmaa verisen harson läpi. Okei tuo kuulosti ällöttävältä, mutta nyt kun miettii, kohtu on ahdistavin ja pelottavin paikka jonne voin itseni kuvitella ja siellä tuli asuttua yli 9kk. kelataan aikaa ensin eteenpäin 10h ja sitten taaksepäin 21vuotta, huhhuh kylläpä menee pää sekaisin tässä aika-avaruudessa. No minä olin tullut huutaen ja paskoen mailmaan (mikään ei ole siis muuttunut) ja äitin piti pestä minut ensimmäisen kerran. Hän oli vain kysynyt hoitajalta "mitä? minä, pesen tuon?". Tunnuin varmasti aluksi kovin vieraalta pieneltä ihmiseltä, joka voisi mennä rikki tuosta noin vaim ja varaosia ei valmistettaisi. Ehkä minä meninkin rikki jossain vaiheessa, onneksi minusta tuli itseni mekaanikko :D myöhemmin asuessamme Vaasassa minulle ja äitille kehittyi hyvin läheinen suhde ja teimme kaikkea kivaa yhdessä. Milloin kävimme retkellä, milloin retkellä.. Nyt ajateltuna tuntuu että olimme aina jollain hurjab hauskalla retkellä, jossa meidän kummankin mielikuvitus sai lentää vapaana ja hurjaa vauhtia. Minusta on tullut tälläinen höpsö mielikuvituskaveri kaikille ja kiitos siitä kuuluu äidille. Minulla on kyllä paras äiti mitä olisin voinut koskaan lapselle voinut toivoa.<3

Äitini ollessa raskaana hän oli töissä päivisin lounas ravintolassa ja öisin yökerhossa. Päivisin olin kuulemma nukkut, mutta kun yö koitti ja ysäribasso alkoi jytää minä heräsin riehumaan mahassa. Siksipä ajattelinkin aivan syntymäni kunniaksi mennä tänään tanssahtelemaan. Like old times ::D

Määränpää, se on tässä ja nyt

Namnam namiskuukkeli! Päivän eväät töissä. Pussit sisältävät herkkuja eli salmiakki-valkosuklaa manteleita ja chili-cashew pähkinoitä. Nuo patukat ovat raakapatukoita elikkä erittäin tuhtia kamaa. Hyvän makuisiakin, tai ainakin tuo cashew cookie.  Elämä on aikalailla ristiriitaisessa tuulessa. Kaikki on mitä mainioimmin, mistään ei ole aihetta valittaa, paitsi kasaantuvista laskuista, mutta en ole stressaaja luonne, niin ne eivät minua haittane. Jotenkin on vain sellainen aika, että kaipaan jotain muutosta tai muuten vajoan paskaan, jota en edes tunne :D Olen iloinen persoona ja jaksan aina tsempata muita ihmisiä. Tuntuu kuitenkin että muiden on joskus mahdotonta ymmärtää sitä tosi seikkaa, että kyllä minullakin saattaa olla huonoja aikoja, kyllä minäkin olen surullinen ilman syytä. No ehkä tuo surullisuus johtui vain siitä, että psyykkisesti traumatisoituneessa mielessäni ei luontaisesti erity serotoniiniä ja kaakaonaibsit olivat loppu. Nyt niitä taas sain ja luonnon douppi toimii! Tässä sitä pusketaan :) Sekavaa tekstiä niinkuin minulta yleensä lähtee, mutta ei sen väliä! Viikon päästä on syntymäpäiväni ja bileet! En malta odottaa, nyt kuitenkin töitä tekemään mars ja jos sitä nappailis tuon cocoa mintin naamariin :) Hyvää viikonloppua kaikille tasapuolisesti paitsi mangusteille eniten <3

Juokse henkesi edestä, juokse nyt

Ja harmooninen elämä. Ajattelin ottaa superfood perheeseeni spirulinan mukaan. Tesmaillaan nyt sitäkin sitten :) löytyi myös mukavan myyjän avulla tuollainen d-vitamiini valmiste suihke jonka pitäisi olla aika tujua tavaraa.
Ps. Hyvää syntymäpäivää bella <3

Missä on se mangusti perhe

Olemmeko me luoneet vahvan hallitsaijan? Nimittäin rahan. Maksoin juuri laskuja yli sadalla eurolla ja vielä olisi vakuutuslaskut ynnä muut maksamatta. Tässä maailmassa mikään ei ole ilmaista paitsi juokseminen ja siihenkin pitää ostaa perkeleen kalliit varusteet, ettei nilkka nyrjähdä, koska henkivakuutuksessa on pykälä, että se ei kata tuon kaltaisia onnettomuuksia. Tämä on perkele riistoa! Vääryyttä! Minua oikein hävettää tämän homo sapiens roduksi kutsutun heimon puolesta. Tästä rahastuksesta ei hyödy kukaan. Siitä on tullut vain loppumaton kierre, jota ei pysty pysäyttämään, vaikka kaikki tietävät asioiden menneen liian pitkälle. Taannoin pääkaupungissa vieraillessa järkytyin siitä miten huonosti asiat ovat jo menneet. Vessassa käynnistä täytyi pulittaa 1e! Ja jos virtsaat kadulle saat luultavasti rikesakkoa 35e, että kyllä siinä mieluusti sen euron pulittaa, mutta mitä helvettiä?!?! Tämähän on ihmisen perustarve, siinä missä hengittäminenkin. Pian varmaan huomataan että ihmisiä on liikaa ja päästämme liikaa hiilidioksidia, sitten hengittämistämme rajoitetaan ja kuljemme ympäriinsä kantaen mukana happipulloa, josta olemme saaneet pulittaa sievoisen summan rahaa. Jos homma menee tähän niin minä en tahdo enään syntyä uudelleen. Syvjäädytän sieluni ja tyydyn olemaan etelämantereella pingviinien virallinen palvontapatsas.