Kuvittelen roikkuvani jyrkänteen reunalta pidellen kiinni oksasta. Irroittaminen on vaikeaa. Jos jään roikkumaan, jään todellakin vain roikkumaan. Mikäli irroitan, tulen tippumaan ja kovaa, mutta minulla on mahdollisuus saada matkalla jotain muuta. Miksi silti irroittaminen on niin vaikeaa? Miksi irti päästäminen tuntuu niin lopulliselta? Pitelen vieläkin kiinni.. tuuli heiluttaa minua kutsuvasti "tule jo, päästä irti". Katson oksaa, siinä se on. Turvallinen ja pysyvä. Mieleeni herää kysymyksiä, mitä jos en saakaan matkalla kiinni toisesta oksasta? Mitä jos koskettelen vähän jokaista versoa, mutta mistään en saa sitä otetta. Entä jos kadun ja osun maahan, enkä pääse enää ylös? Onko elämä sen riskin arvoista?
Mieleeni on herännyt enemmän kysymyksiä kuin pitkään aikaan. Kiitos niistä, nyt olen taas vailla vastauksia. Olen tässä maailmassa etsimässä ja luomassa vastauksia jokaiseen kysymykseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti