Menneisyys hävettää, tulevaisuus pelottaa

En osaa enään kirjoittaa, en osaa enään puhua. Tuntuu mahdottomalta muodostaa järkevä lause ajatuksista, kun nekin ovat niin hajanaisia ja vailla runkoa. Onko kevät vain aikaa, jolloin ihmisen tulisi luoda itsensä uudestaan, puhjeta kukkaan kesällä ja taas kuihtua hiljalleen noustakseen taas uutena. Ehkä ihminen ei olekaan eläin, vaan ihminen on kasvi. Tyhmä punajuuri, joka ei osaa toimia vaistonvaraisesti vaan asettaa tielleen esteitä ajattelemalla. En edes tiedä kuka olen tai kuka haluaisin olla. En ainakaan halua olla se kokemuksien kyynistämä valittaja enkä kiinteässä vaaleanpunaisessa kuplassa leijuva otus, johon kukaan ei voi tarttua kiinni. Kun talvi ja pimeys väistyy tieltä, alkaa huomaamaan etten edes näytä ihmiseltä, joka haluaisin olla. Tässäpä tuleekin se suuri kysymys..millainen sitten haluan olla? Kevät on muutoksen aikaa. Harmaus vaihtuu vihreydeksi ja sen jälkeen miljooniksi muiksi ihaniksi väreiksi, tämän pitäisi olla ihanaa.. tämä on vain ahdistavaa, kun ei tiedä minkä värin valitsisin.