perjantai 25. tammikuuta 2013

Rauha lapsille


Mikä oikeuttaa aikuisen huutamaan lapselle? Ei mikään. Oli kyseessä oma tai toisten lapsi niin fakta on kuitenkin se, että huutamalla ei osoita kuin oman heikkoutensa. Eilen kävin polskimassa läheisessä uimahallissa. Siinä pukiessani päälle, jäin kuuntelemaan erään äidin puhetta itkevälle lapselle "No ei ole mikään ihme jos sulla on kylmä kun et sä liikkunut siellä altaassa, olit vaan ihan sykkyrällä siellä, sun olis pitänyt liikkua kuule, ihan sun oma vikas on nyt että  itkettää. Kaikki muutkin siellä liikkui, sunkin pitää opetella liikkumaan" Sen kuuntelu oli niin kamalaa ja vastenmielistä, että minulla rupesi keittämään yli. Mieli teki mennä mäkättämään tuolle äidille hieman siitä, miten lapselle puhutaan. Tyttö ei selvästikään itkenyt vain siksi että sillä oli kylmä. Syyt taitavat löytyä syvemmältä.. Ja tämän äidin mäkätys ei ainakaan yhtään kannustanut selvästi vesipelkoista tytärtä. Lasta tulee rohkaista, ei moittia. Minä tietenkin ymmärsin, että sillä äidillä ei ollut ihan kaikki kotona, mutta lapsi, joka on ehdollistettu arvostamaan omaa äitiään ei näe asiaa näin. Hän luultavasti uskoo että vika oli hänessä ja että hän on osaamaton. Minun olisi tehnyt mieli mennä sanomaan itkevälle tytölle, että "sä olit tosi hyvä siellä altaassa", mutta en ollut nähnyt kyseistä lasta altaassa niin en nyt viitsinyt lähteä ihan sille linjalle. Toivottavasti tuon tytön lähipiiristä löytyy kannustavia aikuisia. Meidän "aikuisten" tulisi muistaa, että olemme täysin tasavertaisia niin lapsien kuin vanhusten kanssa.
Minäkään en tiennyt että kummituskalat asuvat kummitus vedessä ennen kuin eräs pikku hurmuri sen minulle opetti. Muistakaa aina, että lapsi ei ole se kohde jolle voi purkaa omaa pahaa oloaan.
 Lapsi tekee asioita eri tavalla kuin aikuinen. Asioista keskusteleminen on hieno lahja.
Se on yksi niistä tekijöistä jotka erottavat ihmisen eläimestä. Me olemme kehittyneet ihmisyydessä ja ymmärrämme, ettei kurittaminen ja huutaminen kasvata muuta kuin vihaa.

Kuvassa minun söpöys ylikuormittuman aiheuttava kummityttöni <3 Ei liity tapaukseen, mutta kerran kuin lapsista on kyse niin onpahan syytä lällättää näin söpöllä otuksella! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti