torstai 6. joulukuuta 2012

sekoilua itsestä ja itsenäisyydestä

Tänään vietämme suomessa itsenäisyyspäivää, joka tarkoittaa sitä että Suomi on itsenäinen valtio.
Suomalaisten arvostus yleensä ei vain tunnu olevan itseään kohtaan kovinkaan suurta.
Vähättelemme arvojamme, tekemisiämme ja tapojamme jatkuvasti, emme osaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan tuntematta "awkward moment" hetkeä. Meille opetetaan pienestä pitäen olemaan vaatimattomia ja laittamaan aina toiset itsemme edelle. Miksi ihmeessä? Olemme täällä kokemassa asioita itsemme takia. Sen sijaan vähättelemme elämäämme ja kerromme aina miten "siellä jossain olisi paremmin". Olemme täällä, asumme täällä, joten eikö se ole aivan sama alkaa arvostamaan sitä tosi-asiaa, että olemme herranen aika itsenäinen valtio, joka voi tehdä tästä vaikka paratiisin jos siltä tuntuu! Suomen hallitus ei ota kantaa mihinkään ollaan sitä ja tätä mieltä, tehdään niin kuin vieressä olevat maat, niin ei ainakaan erotuta joukosta.
Olen kuullut jo liikaa marmatusta itseltäni ja muilta siitä miten täällä on niin kylmää ja ankeaa ja kylmää ja märkää ja ankeaa ja jajajaja kuinka jossain muualla on kaikki niin paljon paremmin kuin täällä ja siellä ihmiset on niin kivoja ja täällä kaikki on ihan paskoja. Tuossa valittamisessa ei ole mitään järkeä, sillä samalla kuin sen itse sanoo ääneen, tekee siitä totta ja toteuttaa juuri sanomaansa täysin. Tuleeko siitä siis sanonta
 'Ei siihen valittaminen auta, valittamalla teet asiasta vain totta'

Tämä on niin mahtava aihe niin monesta eri näkökulmasta katsottuna, että voisin jatkaa tätä vaikka kuinka paljon. Nyt täytyy vain siirtyä nauttimaan lasilliselle itsenäisyydestä! :)

Jos jaksoitte lukea tähän asti ja omistatte jonkun blogin tai muun mukavan paikan mihin kirjoittelette ajatuksianne, haastan teidät kirjoittamaan itsenäisyydestä ja kaikista ajatuksista mitä se herättää.

Toppahaararit päälle ja nauttikaa ihmisyydestä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti