Ei näillä seuduilla kasva toivoa, maata peittää kuiva katkeruus.

 Olin jo kerennyt unohtaa, miten rankkaa on yrittää venyä jokaiseen ilmansuuntaan toisten mieltymysten mukaan. Monet sanovat että minä teen mitä huvittaa milloin huvittaa ja että minua ei voi kahlita aikatauluihin. Voi kuinka näin väittävät ovatkaan väärässä. Jos he tietäisivät kuinka paljon kulutan energiaani siihen, että mietin mitä voin tehdä taatakseni kaikille muille hyvän mielen. Tahdon että ihmiset voivat kokea olevansa tärkeitä ja arvokkaita. Tämä tapahtuu niinkin pienillä eleillä, kuin sillä että kysyn "milloin sulle sopii nähdä" enkä niinkään sano kuin asia on että "Olen täällä vain muutaman päivän ja tuolloin ja tuolloin olisi vapaata, sopiiko?" Siinä sitten muokkailen aikatauluja. Haluaisin vain olla, mutta täällä se on niin saatanan vaikeaa. Koskaan ei tule kiitosta tai arvostusta minun osakseni uhrauksista, vaikka sanoisin niistä ääneen. Valittaa kyllä jaksetaan siitä miten "miks sulla on niin kiire?" "Mikset halua olla täällä yötä" Kyse ei ole haluamisesta, ei todellakaan..

Pienen aamuisen angstauksen jälkeen voin kertoa että ihana reissu ollut tähän mennessä! Huippua nähdä kaikkia ihmisiä. Ystäväni Sara teki minulle tosiaankin ensimmäisen tatuointini. Rakastan kuvaa, en vain siksi että se on todella hieno, vaan siksi että sen on tehnyt ihminen joka on vaikuttanut minun todellisuudessani tapahtumien kulkuun.

Kerrankin olisi ollut mahdollisuus saada hyvälaatuista kuvaa, mutta Ouluun saapuessa näytössä lukee "lataa akku" Fuuuu! No, ehkä me olimme siinä kunnossa illanpäälle, että on oikein hyvä että kamera ei ollut mukana :D Aamuyöstä tulee väliin suuri ymmärryksen muuri, kun alan laukomaan syvällisiä teorioitani ja kaikki ihmiset eivät ole valmiita antaa ottaa periaattelle ja heillä on jokin tarve kumota kaikki mitä toinen sanoo. En minä tuputa kenellekään uskoa tai mitään muutakaan. Kerron vain omat ajatukseni ääneen, koska maailmassa on liikaa hiljaisuutta. Matkalla oppii ja niin olen täälläkin oppinut ainakin sen että pyrin arvostamaan rakkaita enemmän, enkä pidä heitä itsestäänselvyytenä. Rakkaan arvostus ei tarvitse tulla julki tekoina. Pelkkä ajatus riittää ;) 

Tänään on perjantai ja kello näyttäisi olevan tasan ysi! Aamukaffea Kaakkurissa pieni valkoinen villakoira kainalossa, kädessä suklaalevy ja kahvikuppi. Täytyisi päästä täältä pois ja mennä kotiin Liminkaan valmistamaan elämäni ensimmäiset itsetehdyt shushit. (en edes osaa kirjoittaa sitä :D)

Illalla perhe kokoontuu nautiskelemaan tuotoksiani ja höpöttelemään <3