Usko, tuo elämän syvä olemus. Nyt en kirjoita uskosta Jumalaan, vaan uskosta yleensä. Asiasta jota teemme joka päivä, uskomme.Uskomme illalla että heräämme aamulla. En ymmärrä ihmisiä, jotka kieltävät uskovansa. Eihän siinä väittämässä ole mitään järkeä. He eivät siis usko olemassaoloonsa? Eikö se oli aikamoinen psykoosi jos ei usko olevansa olento, arvokas olento. Eläimetkin uskovat, niillä ei ole muuta kuin usko siihen että heidän tarpeensa tyydytetään.
Mitenkä sitten usko ihmissuhde rakkauteen? Jos on ottanut monesti turpaan ja tehnyt vääriä valintoja, jaksaako enään uskoa? Minun vastaukseni on yksinkertainen: "Rakkaani, sinulla ei ole muuta kuin todellisuus, usko ja valinta"
Jos sinä et koe pystyväsi antamaan toiselle hänen odottamaansa rakkautta, luulet tuottavan pettymyksen, on sinulla suuri harhaluulo. Ei se ole sinusta kiinni, miten toinen ottaa sinut vastaan.
Jos hän näkee sinut rakatettavana olentona, ei sinun tarvitse ponnistella antaaksesi jotain. Se on toisen kokemus toisesta ihmisestä.
Megaedit
Sinä ateisti:
Sinäkin uskot siihen että et usko
Mitäs siihen sanot? ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti