Laskeutuminen alkaa ja ikkunasta katsoessa ammottaa vain omakuva. Painan naamani kiinni ikkunaan, että näkisin kaupungin valot Mitään ei kuitenkaan näy kymmeniin minuutteihin, kunnes silmäni havaitsevat jotain. Se on asfalttia joss on valkoisia viivoja ja valoja. huudahdan matkakumppaneilleni "olemme maassa" vierestä kuuluu terävä lausahdus "no hyvä ettei kuussa". Samalla kone rymähtää eli laskeutuu ja nopeus tuntuu koko kehossa. Whiiiii tuntuu kivalta!
Kapteeni laittaa kaijuttimista jotain riemunhuutoja kuulumaan. Minua naurattaa hetki, kunnes tajuan, että kaikilla näillä ihmisillä on sama päämäärä..ULOS! Kaaoksen merkit ilmassa tungen kaikki tavarani reppuun ja niin nopeasti kuin suinkin kerkeän psujahdan ulos koneesta. Ulkona on pysähtynyttä. Ilma on paksua ja sankan sumun taki ei juurikaan eteensä näe. Teen kuten kuka tahansa turisti ja seuraan muita matkustajia jonnekkin. Terminaaliin päästessä ensimmäinen ongelma on saada paikallista valuuttaa. Äitini menee pätevänä jonottamaan rahanvaihtoa ja minä sukkelana tyttönä huomaan automaatin, josta nostettu käteinen on huomattavasti halvempaa
Muut jäävät taistelemaan maatin kanssa ja huomaan että nyt on tullut aika poistua savukkeelle. ulkona alan haaveilla kuulokkeista kun tajuan että kaikki suomalaiset ovat vain ostaneet halvan lennon johonkin eivätkä ole ottaneet selvää mistään, esim miten kentältä kannattaa poistua. Vinkkinä kaikille Kaunasiin aikoville: Mikäli olet suunnitellut meneväsi kentältä taksilla, tilaa se jo etukäteen tai run like a horse. Sillä takseja saapuu paikalle rajoitetusti ja lisää ei soittamatta tule. Soittaminen ei sinänsä olisi ongelma, jos jossai olisi jokin puhelinnumero tai asiakaspalvelija jolta kysyä numeroa.hetken ulkona palloiltuamme ja selailtuamme ainoat esitteet mitkä "kansainvälisellä" lentokentällä oli antaa liettuaksi ja venäjäksi, näemme kaukaisuudesta saapuvan bussin numero 29. Tässä vaiheessa seurueemme oli kasvanut yhdellä nuorella herrasmiehellä. Bussissa selvitämme kuskin kanssa missä jäämme pois. Palvelu paikallisessa joukkoliikenteessä oli erittäin ystäävällistä ja tuntuikin, että kuskin suurin tehtävä olisi saattaa meidät turvallisesti perille. Bussissa ikkunasta katsellessani ensimmäinen mielikuva on "ghettokaupunki". Talot ovat todella rajuja. Kaikki on mataa ja rappeutunutta hämärästä katsottaessa. Karun kaunista. En malta odottaa aamua, että pääsen kokemaan sen kaiken! Osaamme jäädä sattumalta oikealla pysäkillä pois ja suuntaamme suoraan hotelliin.
hotellin ensivaikutelma on ihana!! Vanhaa, mutta arvokasta. Niin kaunista, että voisin vain katsella. Chek In ja nopeasti huoneeseen ->
Ensimmäinen ajatus "TÄMÄ ON ISOMPI KUIN MUN KÄMPPÄ!" Varaan sängyn ikkunalaudan vierestä, koska rakastan vanhoja syviä ikkunalautoja. hipsin vielä respaan kysymään paperia ja kynää, että voin kirjoittaa nämä tekstit ylös. Kipitettyäni alan näen juuri sen mitä en kestä nähdä. Tukeva mies nojaa vasten respan tiskiä ja puhuu virkailijalle suomea! "Joo hienot kassakaapit teillä"...öö.... Vieressä tietysti vetyperoksidi räjähdyksen kokenut rouvashenkilö. Tunnen myötähäpeää, mutta he ovat he ja minä olen minä ja nevermind! Saan paperin ja kynän ja loikkiessa portaat ylös ohitan puuskuttavan pariskunnan saaden siitä kummallista mielihyvää.
Takaisin huoneeseen päästyä vaatteet pois ja sänkyyn! En malta odottaa seuraavaa aamua, saatika sitten aamiaista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti